Menu
FI|EN

Petros Sasaki - Mestari Japanista 12.4. - 31.8.2019


Kuva: Vesa Takala

Vuonna 2019 ikonimaalari Petros Sasakin (1939-1999) syntymästä tulee kuluneeksi 80 vuotta ja kuolemasta 20 vuotta. RIISA juhlistaa tätä japanilaissyntyistä mestaria esittelemällä monipuolisesti taiteilijan tuotantoa ja taidokkuutta.

Petros Sasakia pidetään Suomen ikonimaalauksen merkittävimpänä maalarina. Hän koulutti kokonaisen ikonimaalarisukupolven erityisesti Kuopion ja Oulun alueella. Sasakin ikoneita löytyy useista kirkoista, rukoushuoneista ja yksityiskodeista ympäri Suomea.

Sasakin työ ja taidokkuus ei rajoitu ainoastaan ikonimaalaukseen. Hänen kädenjälkensä näkyy muun muassa graafisessa suunnittelussa, logoissa, kirkkolipuissa ja kirjojen kuvituksissa.

________________________________________________________________________________________________________

Simeon Sasakin puhe "Petros Sasaki - Mestari Japanista" -näyttelyn avajaisissa 11.4.2019


Kuva: Henna Hietainen, RIISA.

"En minä kuole, vaan elän ja julistan Herran töitä!"
Näin ylistetään lauantai-illan rukoushetkessä, vigiliassa.
Näillä ylistyssanoilla tahdon ilmentää edesmenneen isäni Petroksen töiden arvokkuutta ja tärkeyttä 20
vuotta mestarin kuolemasta.
Isä oli aikanaan ja on nykyäänkin varmasti yksi maailman arvostetuimmista ikonimaalareista ja ortodoksisen
taiteen kehittäjistä. Suomessa kaikkein eniten.

Isä oli aikojensa alusta luonteeltaan idealisti ja visionääri, eräänlainen taivaanrannan maalari; kuvitelmia ja
unelmia paremmasta paikasta ja hyvästä tahdosta ihmisten kesken.
Unelmiin kuului mm. Suomen ortodoksisen kirkon itsenäisyys ja ehdoton riippumattomuus Kreikasta ja
Venäjästä. Se oli aikaa, kun arkkipiispa Paavali oli vielä voimissaan, mutta Paavali tiesi, että hänen
voimillaan eikä elinaikanaan se koskaan toteutuisi. Vastustajia oli liikaa.
Toinen merkittävä visio rukous- ja jumalanpalveluselämässä liittyi ikonostaasiseinän poistamiseen ja
alttarityöskentelyn tuominen seurakunnan keskuuteen. Jumalallisia salaisuuksia ei koettaisi alttarissa,
erillisessä ulottuvuudessa irrallaan kirkkokansasta vaan, että ne koettaisiin juuri kansan keskuudessa,
tuotaisiin Jumalan valtakunnan ja armon fokus kaikkien välittömyyteen jumalanpalveluksen alkamisesta
lopetukseen.
Mikkelin ja Kajaanin avoimet ikonostaasit olivat juuri tämän vision keulakoriste; ei enää lattiasta kattoon
ulottuvia perinteisiä umpiseiniä, vaan ainutlaatuinen ja koskettava näkymä kaikille osallistujille.

Isällä oli myös hyvin varovaisia uudistusajatuksia, joista ei tietääkseni paljon puhuttu perheen ulkopuolisille.
Ajatuksena oli diakonin työn ja vihkimyksen laajentaminen naispuoliseen osaan seurakunnasta. Miksi ei
myös pappeus olisi ollut seuraavana asialistalla.
Pohdintaan liittyi varmasti nunnat ja munkit luostareissaan ja heidän jumalanpalveluselämänsä, mutta
luultavimmin vaikuttavin tekijä oli juuri Kristuksen kohtaaminen, jossa vanhurskas Simeon ja naisprofeetta
Hanna nöyrtyneinä maailman valon ja pelastuksen edessä olivat ensimmäiset Jumalapojan näkijät.
Näissä kirkollisissa konteksteissa on hyvin voimakkaasti ollut mukana sekä mies ja nainen, joten
valistuneena persoonana isä olisi jollain tavalla sallinut molemmat henkilöt Jumalan valtakunnan tasaarvoisiksi jakajiksi ja edustajiksi.
Isä näet asetti Jumalan valtakunnan ja syntien anteeksiannon aina ensimmäisiksi asioiksi teologisissa
pohdinnoissaan, vasta sitten muut seikat portaittain aina käytännön merkityksettömintä yksityiskohtaa
myöten.

1990-luvulla sairaus asetteli asiat uuteen järjestykseen. Silloin Petros omien kärsimystensä keskellä teki
merkittävän havainnon. Asia, joka oli ollut aivan ilmeinen tuhansia vuosia ja koko hänen oman elämänsä
ajan oli ehtoollisen sakramentti ja ydin sen takana; yhteen kokoontuminen ja yhdessä aterioiminen.
Monessa uuden testamentin kohdassa, missä Jeesus oli yhteydessä ihmisiin, esiin nousi ateriointi.
Milloin puhuttiin kaloista, leivistä tai hääjuhlien viinistä.
Lapset, onko teillä mitään syötävää?” Näin Jeesus kysyi ilmestyessään opetuslapsilleen Tiberiaan järven
rannalla. Kohtaus Johanneksen evankeliumista oli isän yksi siteeratuimmista yksityiskohdista.

Samoihin aikoihin isä alkoi muuttaa käsitystään uskosta. Isä oli koko ikänsä ollut uskon mies, usko
Jumalaan, Kristukseen ja kuolemanjälkeiseen elämään sekä syntien anteeksisaamiseen olivat asioita, jotka
määrittelivät hänen identiteettiään. Usko sanana alkoi kuitenkin väistyä abstraktina ja jotensakin
staattisena, joskus jopa tyhjänä asiana ylistämisen tieltä. Ylistäminen ja varsinkin oikein ylistäminen alkoi
hahmottaa Petroksen elämän loppua. Hän jopa virnisti vanhoilliselle näkemykselle ”oikeauskoinen tai
oikeaoppinen”. Sen sijaan käsitys dynaamisesta, oikein ylistävästä rukous- ja seurakuntaelämästä vakiintui
isän termistöön viimeisinä elinvuosinaan.

Myös paastoamisen kohdalla isä käänsi takkinsa. Hänen mielestään paastoamista ei pitänyt harjoittaa
paastoamisen itsensä takia. Sillä tuli olla jokin oikea konkreettinen tavoite, sillä paastoamisella ei pitänyt
rehvastella, koska se itsessään ei todennäköisesti muuttaisi ihmisen perimmäistä ajattelutapaa ja suhdetta
Jumalaan.
Yhtä lailla ylensyöntiä isä vierasti, ei hänellä itsellään terveenä ollessaankaan ollut ruisleivän päällä lainkaan
voita, kenties ohut juustosiivu mutta tuskin koskaan leikkeleitä. Pannullakaan ei käyttänyt kuin lusikallisen
öljyä ehkä.
Mutta sairaus muutti tuonkin. Hän ymmärsi, kuinka kieroa yhden terveen on kertoa ja hurskastella
paastoavansa uskonsa takia, kun toinen sairas ei saa mitään, vaikka kuinka yrittäisi syödä.

Petroksen elämän- ja maailmankatsomus terävöityi sitä mukaa, kun fyysinen olemus alkoi rapautua.
Tavallaan hän alkoi ajatella tyhjältä pöydältä, koko elämäänsä uudestaan hetkellä, kun se oli juuri
loppumassa.
Hän piirsi ja suunnitteli sairaalassa ollessaan ja vielä heikentyneillä käsivarsillaan ylensi suunnittelemaansa
suurta, hartialevyistä ja raskasta ristiä Kuopion sairaalassa.

Muistan keskustelleeni isän kanssa alkukeväästä 1999, että kun aurinko lämmittää enemmän, niin hänkin
vielä tokenisi ja virkistyisi. Mutta isä riutui lähes olemattomiin. Kuolemaa ei kukaan vielä sanonut ääneen.
Pääsiäisen alla isä kuitenkin oli todennut, että silloin on otollisin hetki päättää tämä kaikki. Silloin Jumalan
valtakuntaan on helpointa päästä kansan rukousten siivittämänä, Kristuksen kukistaessa kuolemallaan
kuoleman ja vapahtaessaan meidät synneistämme.

Mestarin ajatukset kirkastuivat ja tietyllä tapaa puhdistuivat vain muutamia päiviä ennen kuolemaansa.
Hän totesi: ”se valtakunta on kuin verhoon kätketty tai verhon takana, sieltä ei tule kukaan hakemaan, vaan
sinne täytyy omin avuin ja voimin tunkeutua
.”

En sano eikä kukaan voi sanoa, että Petroksen usko olisi koskaan horjunut, vaikka hänen viimeinen teesinsä
hyvinkin dramaattista muutosta kuvastaakin. Hän kävi läpi tavatonta sielunkamppailua lähestulkoon
kaikista elämässään tehdyistä ja tekemättömistä teoista, itsensä tutkiskelua ja henkilökohtaista
synninpäästöä. Mutta Jumalaa hän ei koskaan hylännyt. Herramme valtakuntaan hän saapui pääsiäisen
suurella viikolla rauhassa ja Jumalan armossa.

Taiteilijana Petros oli vertaansa vailla. Tuhansia ja taas tuhansia käytettyjä tunteja ja päiviä teologiseen
tutkimus- ja kehitystyöhön. Maalaustekniikan hiomista huippuunsa ja uusien materiaalien kokeilemista
sekä omaksumista. Kirjalliset osuudet menivät monesti keskiyöhön tai pidempäänkin isän sanellessa
aivoituksiaan ja äitini kirjoittaessa ne ylös, useimmiten käsin ja sitten puhtaaksi vanhalla kirjoituskoneella.
Työtään isä piti eräänlaisena takaisinmaksuna Jumalalle kaikista saamistaan lahjoista, olipa kyseessä omat
lapset ja perhe, milloin oma terveys, mieli ja kädentaidot. Kaikesta tästä isä ylisti ja kiitti Herraa ja suhtautui
teologiseen työhönsä suunnattomalla antaumuksella.
Jeesuksen leiviskävertaus Matteuksen evankeliumissa olikin hänen elämänsä mittainen ohjenuora, jota hän
toteutti loppuun saakka, palautti antajalleen saamansa lahjan monikerroin takaisin.
Petros loi teoksensa kansalle käyttöön, ei kokoelmiin koottaviksi. Hän kyllä nopeasti arvioi asiakkaansa, joka
tahtoi itselleen juuri Petroksen maalaaman ikonin. Joskus saattoi kohteliaasti kieltäytyä tekemästä sellaista
asiakkaalle, mikäli tämä ei ymmärtänyt ikonin perimmäistä tarkoitusta ja arvoa; rahakaan ei siinä
tapauksessa auttanut ostajaa.

Näihin periaatteisiin nojaten ja niiden minua itseänikin ohjatessa luovutan kansalle näyttelyyn nähtäväksi
nämä isäni piirrokset ja keskeneräiset ikonit, eräänlaiseksi paljastukseksi, mitä kauneutta ja herkkyyttä
ajatuksen ja valmiin teoksen välissä on olemassa. Myös uskomme vahvistukseksi sekä jatkumoksi Petroksen
ylistystyölle.