Menu
FI|EN

Mysteerien äärellä 19.2. - 30.3.2019

Ortodoksisia sakramentteja nuoren valokuvaajan silmin

Mysteerien äärellä -näyttely esittelee nuoren kuopiolaisen valokuvaajan, Juuso Jonnisen, valokuvia ortodoksisen kirkon sakramenteista:

 ”Vuonna 2019 tulee täyteen 10 vuotta, kun valokuvaus on ollut osa elämääni. Monet ovat tottuneet näkemään minulta luontokuvia ja urheilukuvia. Halusin aihevalinnallani, ortodoksiset sakramentit, tuoda itsestäni esille jotakin uutta, mitä en ole valokuvien kautta aiemmin käsitellyt.

Näyttely koostuu ortodoksisen kulttuurin seitsemästä yleisimmästä sakramentista, joista jokaisesta on näyttelyssä 1–4 valokuvaa. Valokuvan keinoin pyrin tuomaan katsojille esiin asioita, mitä kirkkokansa ei tavallisesti näe, esimerkiksi ehtoollisen valmistaminen alttarissa.

Valokuvaustilanteet ovat olleet pääasiassa dokumentaarisia kuvauksia, jolloin olen työskennellyt aidon hetken ja tilanteen mukana. Muutamat näyttelyn teokset on tehty rakentamalla.

Taustatiedon avulla etsin syvempää tietoa kuvaamiini toimituksiin. Näin pystyin samalla tiedostetummin havainnoimaan kuvaustilanteiden tärkeimpiä hetkiä. Pyrkimykseni oli luoda sakramenteista uudenlaisia kuvia omasta näkökulmastani käsin, eikä lähteä toistamaan jo olemassa olevia kuvia.

Haasteellista dokumentaarisessa kuvauksessa on se, että tilanteissa tulee olla tarkkana ja läsnä koko ajan. Tilanteita tulee niin sanotusti lukea etukäteen, sillä menetettyjä hetkiä ei saa takaisin. Pyrin suunnittelemaan kuvakulmia ja omaa liikkumistani tilassa etukäteen, mutta olen jättänyt myös mahdollisuuden elää tilanteen mukana.

Juuso Jonnisen näyttely Mysteerien äärellä – Ortodoksisia sakramentteja nuoren valokuvaajan silmin on osa Ingmanedun kulttuurialan ammattiopiston valokuvauksen linjan työharjoittelun näyttösuoritusta.

Kuva: Juuso Jonninen.

Yhteistyössä: