Menu
FI|EN

Kohtaamisia - suomalainen usko 12.5. - 30.12.2017


Essi Renvall (1911-1979): yksityiskohta teoksesta Kirjailija Marja-Liisa Vartio, sekatekniikka paperille, ajoittamaton. Kuva: RIISA / Henna Hietainen.

Suomi 100 -juhlavuonna RIISA tarjoaa kattauksen suomalaisesta uskosta. Kultakauden mestariteokset ja modernismin värikylläiset tulkinnat kohtaavat RIISAn kokoelmanäyttelyssä vuosituhantisen bysanttilaisen uskon. Juhlanäyttelyssä on esillä mm. Maria Wiikin, Eero Järnefeltin, Juho Rissasen, Marcus Collinin, Rudolf Koivun, Ina Collianderin ja Inari Krohnin kristillisaiheisia teoksia.

Suomalaisten taiteilijoiden teokset ovat itäsuomalaisen suvun taidekokoelmasta. Kohtaamisia-näyttelyllä RIISA juhlistaa 60-vuotista historiaansa ja 100-vuotiasta itsenäistä Suomea. Juhlanäyttely on avoinna vuoden 2017 loppuun.


Maria Wiik (1853 - 1928): Madonna, öljyväri kankaalle, 1800-luvun loppu. Kuva: RIISA / Henna Hietainen.

Kristinusko juurtui Suomeen sekä idästä (Venäjä) että lännestä (Skandinavia) kauppiaiden ja lähetyssaarnaajien myötä. Kirkollisten olojen vakiinnuttaminen harvaanasuttuun Suomeen oli kuitenkin hidasta. Haudoista on löydetty kristillistä esineistöä kuten kaularistejä ja ikoneja ainakin 900-luvulta lähtien, mutta kristinusko ei pyyhkäissyt pakanuutta kokonaan pois. Erilaiset uskomukset, enteet ja loitsut säilyivät pitkälle 1900-luvulle saakka etenkin Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Karjalassa kansanusko säilyi vahvana ja myyttistä maailmankuvaa alettiin kutsua myös kalevalaiseksi kulttuuriksi. Ihmiset antoivat kastaa itsensä kirkon jäseniksi ja kansanusko yhdistyi kristinuskoon. Lukutaidottoman kansan parissa pakanalliset tavat sekoittuivat uskonnollisiin käsityksiin. Tarinat Jeesuksesta ja Väinämöisestä tai Ukko-Ylijumalasta ja kristinuskon Jumalasta elivät rinta rinnan. Neitsyt Mariaa ja pyhiä henkilöitä pidettiin kuin hyvinä haltioina, joiden kanssa tuli olla hyvissä väleissä. Kuopiolaissyntyinen Sigfrid August Keinänen (1841–1914) on kuvannut oivaltavasti kristinuskon ja kalevalaisen kansanuskon rinnakkaiselon nimeämättömässä maalauksessaan. Etualalla Väinämöinen hapuilee Ainon kättä, kun samalla pappi kastaa lasta kristinuskoon ja Neitsyt Maria kannattelee käsivarsillaan Jeesus-lasta.

Länsimainen kuvataide ja taidehistoria perustuvat nimenomaan uskonnolliselle kuvastolle. Kirkko toimi vuosisatoja taiteen tilaajana ja tukijana. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on järjestänyt yksittäisiä kuvataidekilpailuja 1890-luvulta lähtien. Varsinaisia kilpailuja kirkkojen kuvittamiseen taiteella alettiin järjestää vasta sotien jälkeen 1950-luvulla. Tilaajana seurakunnat määrittelivät rajat taiteelliselle ilmaisulle, kuten aiheelle.  Kohtaamisia -näyttelyssä on esillä alttaritaululuonnoksia esimerkiksi Eero Järnefeltiltä (1863 –1937) ja Vilho Sjöströmiltä (1873–1944).

Kuvataide oli pitkään valjastettuna eri tilaajien tarpeisiin, kunnes pesäero syntyi taiteen autonomian myötä 1800-luvun alussa. Taiteilijat alkoivat tehdä taidetta taiteen, eivät tilaajan, vuoksi (l’art pour l’art). Itsenäisen taiteen moderneja ilmaisumuotoja hivutettiin kotimaisiin kirkkoihin vähitellen 1900-luvun puolivälistä lähtien. Siveltimenvedot muuttuivat kiiltokuvamaisista rohkeammiksi ja värikkäämmiksi. Aiheet ja teemat otettiin Raamatusta, mutta ilmaisutavassa tehtiin taiteellisia vapauksia. Yksi hätkähdyttävimmistä esimerkeistä Kohtaamisia -näyttelyssä on Louis Sparren (1863–1964) alttaritaulun luonnos, jossa Golgata-aihe (Kristus ristillä) on muokattu suomalaiseen talvimaisemaan surullisen evakkomatkan yhteyteen.

Suomalainen yhteiskunta ja kuvataide ovat maallistuneet mitä lähemmäs nykyhetkeä saavutaan. Usko nähdään hyvin henkilökohtaisena asiana, eksistentialismina. Jokainen yksilö tulkitsee Raamattua haluamallaan tavalla ja suhteuttaa sen osaksi omaa elämäänsä – tai on suhteuttamatta. Kristillisen taiteen ei ajatella enää puhuttelevan suurta yleisöä, eikä se siksi ole kaupallisesti myyvää. Harva taiteilija markkinoi itseään kristillisen taiteen tekijänä, sillä teoksilla ei ole tarpeeksi ostajia. Taiteilijat ovat kuitenkin kautta aikojen ilmaisseet mielenkiintonsa uskontoa kohtaan myös taiteen keinoin ilman, että teos olisi tilaustyö kirkkoon tai seurakunnalle. Esimerkiksi Essi Renvall (1911–1979) on kuvannut kirjailija Marja-Liisa Vartion sisäistä uskonmaailmaa vaikuttavasti orjantappuran, Jumalanäidin ja viitteellisen naishahmon avulla. Maria Wiik (1853–1928) on puolestaan häivyttänyt naiskuvastaan kaikki kristilliset elementit. Tästä huolimatta kuvaustapa, valo sekä naisen pään ympäri kiedottu valkoinen liina vievät ajatukset välittömästi Neitsyt Mariaan, vaikka Madonna -teosnimeä ei lukisikaan.

Maailmankatsomuksesta riippumatta jokainen suomalainen tunnistaa kaupunkikuvasta kirkkorakennukset. Mäkien laelle kohonneet rakennukset erottuvat paikkakuntien siluetista nopeasti. Jokainen tietää, että noiden ristillä varustettujen kattojen alla kulminoituu usko, vaikkei itse kirkossa kävisikään. Kirkon ovien ulkopuolella kohdataan maailma, jossa jokainen kantaa maailmankatsomustaan näkymättömästi sisällään. Kohtaamisia -näyttely esittelee paitsi sisäistä ja ulkoista uskonelämää, kirkkojen sisä- ja ulkotiloja, myös jokaisen ihmisen elämässä kulkevia rajapyykkejä syntymästä kuolemaan.  

Riippumatta siitä mitä suomalainen usko kullekin merkitsee, länsimaista kuvataidetta ei olisi syntynyt ilman uskonnollisia kuvia. Helsingin Sanomien liitepäällikkö Lauri Malkavaara kirjoitti Mihin suomalaiset uskovat? -teemanumerossa (2/17), että kirkon sanomalle on jälleen enemmän kaikupohjaa kuin vuosikymmeniin. ”Jos unohdetaan hetkeksi opilliset kysymykset, kirkon sanoman ydin on lähimmäisenrakkaus. Se on samalla länsimaisen kulttuurimme perusta, ja siihen minä uskon ihan varmasti”, kiteyttää Malkavaara.

Kohtaamisia -näyttely haastaa pohtimaan mitä suomalainen usko merkitsee ja tarkoittaa juuri Sinulle.